Toimintakertomus 2022

Lyhyesti

 Kellokosken yhdistyksen tavoitteena on ollut lapsiperheiden tukeminen arjessa erilaisten tapahtumien ja tärkeimmän toimintamuotomme Perhekahvila Nalliksen kautta. Perhetupa Ikiomassa järjestettävän Nallentuvan, eli Nalliksen säännöllisesti kokoontuvat kerhot sekä erilaiset koko perheen tapahtumat omalla kylällä ovat olleet näitä arvokkaita arkeen voimia antavia hetkiä. Tapahtumissa olennaisimpana osana oli tehdä yhdistystä ja sen toimintaa näkyväksi ja olla osana mahdollistamassa perheiden yhteistä aikaa eri tapahtumien kautta.

 

Kellokosken yhdistyksen toiminta-alueeseen kuuluu myös Mäntsälän puolella sijaitseva Hyökännummen asutusalue. Yhdistys on panostanut toiminnan mainostukseen myös Mäntsälän puolella.

 

Vuosi 2022 MLL Kellokosken paikallisyhdistys on jatkanut tärkeää työtä avoimen perhekerhon toiminnan parissa. Perheet ovat kaivanneet selkeästi jo tutuksi tullutta toimintaa, joten vastaanotto perhekerhoissa on ollut erittäin hyvä. Vuonna 2021 saimme luotua tärkeän yhteistyön Tuusulan Kunnan perhekerhon ohjaajien kanssa ja se on helpottanut meidän perhekerho toimintaa perjantain osalta. He ovat ottaneet vastuulleen perjantain perhekerhon ohjelman ja me puolestamme olemme järjestäneet aamupalan. Siitä lisää Yhteistyö otsikon alta.

 

 

Yhdistyksen jäsenmäärä oli 2022 vuoden lopussa 215 henkilöä.

 

 

MLL Kellokosken yhdistyksen hallitus

 

Hallinto    

Hallituksen kokoukset

Hallitukseen kuului puheenjohtaja Elina Viitasen lisäksi 4 varsinaista jäsentä ja 4 varajäsentä. Varapuheenjohtajana toimi Laura Raitala. Hallituksen kokouksia pidettiin vuoden 2022 aikana 6 kertaa.

 

Kevätkokous pidettiin 07.04.2022, osallistujia oli 5 kpl.

Syyskokous pidettiin 28.10.2022, osallistujia oli 10 kpl.

 

Muut vastuuhenkilöt    

Rahastonhoitaja, laskun vastaanottaja, postinvastaanottaja: Sanna-Mari Kaartinen

Varapuheenjohtaja: Laura Raitala

Sihteeri: Emilia Ristinen

Yhdistyskorttivastaava Elina Viitanen

Jäsenvastaava: Mila Sjöblom

Perhekahvilavastaavat: Sanna-Mari Kaartinen ja Mila Sjöblom

Tilastointivastaava: Liisa Katva

 

Perhekahvilatoiminta

 

Perhekahvila Nallentuvan toiminnan pyörittäminen on edelleen yhdistyksen pääasiallinen toimintamuoto. Perhekahvila on avoinna perjantaisin klo 9:00–12:00. Ilta-Nallis oli avoinna tiistai-iltaisin klo 17:30 – 19:30.

Perheille on mahdollisuus syödä aamu-ja iltapalaa maksuttomasti ja se onkin koettu erittäin tärkeäksi.

Perhekahvila toimintaa järjestimme v.2022 aikana 51 kertaa ja kävijöitä oli keskimäärin 18henk/kerta.

 


Tapahtumat 

Järjestimme perheille syysriehan, jossa pääosassa oli Hembölen kotieläimet. Saimme mukaan yhteistyökumppaneita; Kivaa Juhliisi toi pomppulinnat sekä myyntipisteen, VPK tuli tapahtumaan paloauton kanssa ja Kellokosken Alku oli mukana ohjaamassa lapsille eri liikuntalajeja. Tapahtuma oli erittäin odotettu ja saimmekin todella hyvän vastaanoton runsaalla kävijämäärällä.

Osallistuimme joulukuussa Me Kellokoskelaisten (Meke), Kellokontioiden, Kellokosken VPK-naisjaoston, Tuusulan museotoimen ja Tuusulan Seurakunnan kanssa yhteisesti Tuomaasta Nuuttiin lyhtykulkueeseen- ja puurotapahtumaan.

 

 

Yhteistyö

 

Paikallinen yritys Tilipalvelu Saarela Oy aloittanut yhteistyön v.2021 alkaen tarjoamalla meidän yhdistyksellemme kirjanpitopalvelut ja tilinpäätöksen veloituksetta.

 

Elokuussa 2021 alkaen MLL Kellokoski ja Tuusulan Kunta aloittivat yhteistyön tavoitteena kehittää perhekahvilatoimintaa Kellokoskella. Perhetupa Ikioman vastuuohjaaja sekä yhdistyksen perhekahvilavastaava yhdessä toteuttavat perhekahvilatoimintaa perheiden hyväksi. Tämä mahdollistaa laajemmat aukioloajat perhekahvilalle sekä toiminnan kehittämisen uudelle tasolle. 

 

MLL Kellokoski oli myös mukana tukemassa kellokoskelaisia koululaisia lahjoittamalla stipendit v.2022 keväällä Kellokosken koulun jokaiselle koululuokalle (1-9lk, yhteensä 9stipendiä) tukeakseen koululaisia onnistuneesta koulutyöskentelystä.

 

Kellokosken Alku järjesti joulukuussa hyväntekeväisyys jääkiekko-ottelun, joista lahjoittivat tuotot (5115e) paikallisyhdistyksellemme. Osa tuotoista käytettiin jo jouluavustukseen.

 

Paikalliset yrittäjät ovat halunneet tarjota MLL:n paikallisyhdistyksen jäsenille etuja omista palveluistaan. Vuoden 2022 lopussa Kellokosken yhdistyksellä oli voimassa oleva yhteistyösopimus kahdeksan paikallisen yrittäjän / yrityksen kanssa. 

Roinilan päiväkodille lahjoitimme rahaa ksylitolipastilleja varten. 

 

Hyvä Joulumieli -kampanja

 

MLL Kellokosken yhdistys on jo useana vuonna osallistunut Hyvä Joulumieli keräykseen. Vuonna 2021 lahjakortteja jaettiin yhteistyössä kunnan perhesosiaalityön kanssa yhteensä 20 kellokoskelaiselle perheelle. Lahjakorttien lisäksi yhdistys organisoi Joulupuu-keräyksen vähävaraisten kellokoskelaisperheiden tukemiseksi.

 

 

 

Tiedottaminen

Yhdistyksen kotisivut ovat internetissä ja niitä päivitetään tapahtumien mukaan: http://kellokoski.mll.fi. Pääasiallinen tiedotuskanava oli vuonna 2022 yhdistyksen Facebook-sivusto. Lisäksi yhdistyksellä on Instagram-sivut, joka löytyy hakusanalla mllkellokoski. 

 

Tilat    

Tuusulan kunta tarjoaa Roinilan päiväkodin yhteydessä olevat perhetuvan tilat yhdistyksen viikko- ja hallitustoiminnan käyttöön.

 

Talous        

MLL Kellokosken yhdistyksen viikko- ja tapahtumatoiminta järjestetään vapaaehtoisvoimin. Yhdistyksen tulot koostuvat anotuista avustuksista Tuusulan kunnalta, mahdollisista yksityisistä lahjoituksista sekä jäsenmaksujen osuuksista. Suurimmat menoerät olivat v.2022 maksuttomista aamu- ja iltapala hankinnoista sekä Syysrieha-tapahtumaan järjestetyistä kuluista. Tuloslaskelma ja tase liitteenä.